Ikääntyneet ja vammaiset

Korjausavustus ikääntyneiden ja vammaisten asuntoihin

Korjausavustuksen saaminen edellyttää, että ympärivuotisessa asuinkäytössä olevassa asunnossa asutaan pysyvästi ja ruokakunnasta ainakin yksi henkilö on vähintään 65-vuotias tai vammainen. Ruokakunnan tulot eivät myöskään saa ylittää asetettuja rajoja eikä ruokakunnalla saa olla varallisuutta siinä määrin, että se kykenee korjaamaan asuntonsa ilman avustusta.

Vuoden 2017 alusta lähtien korjausavustus on enintään 50 % hyväksytyistä korjaus­kustannuksista.

Avustus voi poikkeustapauksissa olla enintään 70 %, jos kyse on rintamaveteraanista tai veteraanin leskestä tai jos vanhus tai vammainen muutoin joutuisi välittömästi muuttamaan pysyvästi pois asunnosta liikkumisesteiden vuoksi tai siksi, ettei asunnossa voida antaa hänen tarvitsemiaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja.

Avustuksen hakeminen

Avustusta haetaan ARAsta, ARA tekee avustuspäätöksen ja hoitaa avustusten maksamisen. Avustettavia toimenpiteitä ei saa aloittaa ennen aloituspäätöstä tai ARAn antamaa aloituslupaa. Päätös avustuksen myöntämisestä on lähtökohtaisesti saatava ennen töiden aloittamista.

Avustusten hakemisessa ja korjaus- ja muutostarpeiden arvioinnissa auttaa Vanhustyön keskusliiton korjausneuvojat. Tarvittaessa korjausneuvojat auttavat myös muutostyöt suorittavan urakoitsijan etsimisessä. Korjausneuvonta on maksutonta, remonttikulut kuitenkin asiakas maksaa itse.
Asuntoa on käytettävä vähintään viisi vuotta avustuksen myöntämisen jälkeen vanhusten tai vammaisten asuntona.


Lomake korjausavustukselle, ikääntyneet